Sivut

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Märkä ja kylmä = ei toimiva koira

Käytiin viime perjantaina tekemässä Jokimaalla treeni. Koska oli kylmää ja märkää niin päädyin siihen etten edes yritä muuta kuin seuraamista. Seuraaminen sujui odotetusti ja hyvin. Jonkun verran näkyi tekemisessä se, että käytiin ennen treenejä juoksemassa tunnin verran jäällä kahden koirakaverin kanssa. Selkeästi siis kannattaa treenipäivinä pitää hieman kevyempää ohjelmaa kaiken kaikkiaan.

Tää viikko ollaan oltu laiskoja eikä olla treenattu muuta kuin eilen rotikkatreeneissä. Hirveästä hedarista ja surkeasta säästä (=räntää tuli taivaan täydeltä) huolimatta pakottauduin treeneihin. Aikomuksena oli tehdä paikallaanoloa, mutta se aikomus loppui siihen ettei Aino säästä johtuen suostunut menemään maahan ollenkaan. Niinpä luovutin hyvän sään aikana (..heh..) ja päädyttiin lopulta tekemään pelkkää seuraamista.

Jatkettiin seuraamisharjoituksia samalla kaavalla kuin ennenkin eli imuteltiin ja nosteltiin kättä. Jostain syystä ruoka ei kuitenkaan jaksanut kiinnostaa aivan sillä mentaliteetilla kuin normaalisti ja päädyinkin sitten lopulta käyttämään namia ns. välipalkkana ja aina lopuksi tuli iso palkka=leikki. Aino syttyi leikkimään hienosti ja selkeesti leikki oli suurempi palkka kuin ruoka.

Lopuksi tehtiin vielä luoksetulotreeni pitkällä matkalla, ihan vaan jotta saatiin siihen loppuun jotain hauskaa kelistä huolimatta!

Nyt tiedossa ois sunnuntaille treenit hallissa, jossa tavoitteena ois tehdä kisamainen paikallaanolo. Tiistaiksi on myös sovittu treenit, toivottavasti sää suosisi.