Sivut

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Kokeilu tuottaa tulosta?

Viime viikolla oltiin pitkästä aikaa taas hakutreeneissä, ekaa kertaa ilmaisutavan muutoksen jälkeen. Tarvii sanoa, että niiden treenien jälkeen ei paljoa tarvinnu enää arpoa teinkö oikean ratkaisun vaihtaessani ilmaisutapaa. Ehdottomasti! Aino toimi ihan super hyvin, etenkin ottaen huomioon ettei takana ole kuin neljät tai viidet ilmaisutreenit. Vauhtia ja virtaa riitti niin etsimään lähtiessä kuin näytöllekin lähtiessä. Näytölle lähdössähän on ollut pieniä ongelmia, hitautta mutta nyt niistä ei näkynyt jälkeäkään. Ainoa asia, mistä voi huomauttaa oli se, että 3/4 kerrasta Aino tiputti rullan mun jalkojen eteen. Mutta se nyt on pikku juttu.... Ohjaaja taas toilaili tapansa mukaan ja unohti etenemisen, lisäksi ekalle maalimiehelle en meinannut muistaa mennä perässä. Tarvisin selkeästi jonkun takapirun karjumaan mulle selän takana.

Seuraamisessa on myös tapahtunut mielestäni etenemistä. Ollaan nyt tehty kaukopalkalla, about 10-20askelta pisimmillään. Pääosin kuitenkin 2-3askelta kerrallaan ja/tai paljon paikallaan pyörimistä. Nyt alkaa neitillä olla idea hallussa ja osaa lähteä "palkan hakuun" luvan saatuaan. Eilen tehtiin ensimmäiset jäävien harjotukset siinä samalla, vähän hidasta mutta muuten OK. Eipä noita jääviä ole viime aikoina niin hirveesti tullut harjoiteltuakaan niin eipä ole ihme, ettei ihan muistissa ole.

Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa ja illalla onkin tiedossa hakutreenit! :)

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Treenin puutetta..

Edellisen postauksen jälkeen ei ole paljoa tapahtunut treenirintamalla, parit ilmasutreenit ollaan tehty vanhalla mallilla.

Heti viime postauksen jälkeen pidettiin ilmasutreenit ja laiska omistaja ei jaksanut availla solmuun mennyttä liinaa, johon oli muodostunut isohkoja silmukoita. Sopivasti satuin sitten koiraa lähettäessä astua silmukkaan ja kun Aikku lähti maalimiehelle niin se veti multa jalat alta. Tuolta toukokuun puolesta välistä lähtien oon siis ollut enemmän tai vähemmän selkävikainen ja treenaaminen on jäänyt sen takia vähäiseksi. Yhdet onnistuneet ilmaisutreenit tehty hirveässä helteessä. Aikku onnistui myös hankkimaan toukokuun lopulla hirmuisen suolistotulehduksen ollen tiputuksessa asti ja senkin takia ollaan otettu kevyesti. Kun vihdoin oltais oltu treenivalmiita taas niin tytöllä alko kolmannet juoksut (1.6.) ja kentälle ei oo tietty ollu asiaa....

Nyt tässä parina päivänä oon tehnyt pientä seuraamistreeniä. Aattelin koittaa, mitä tapahtuu kaukopalkan ja alusta alkamisen kanssa tuolle seuraamiselle. Katsotaan mitä tästä tulee!