Sivut

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Päivityksiä...vol 2.

Maanantaina 18. päivä olikin sitten aika korkata maastokausi hakutreenien merkeissä. Treenit meni vallan hyvin siihen nähden, että oltiin ennen treenejä käyty aamulla koirapuistoilemassa sekä mentiin treeneihin suoraan töistä eli Aikun vire ei ollut mikään kaikkein paras.

Kaikki maalimiehet haukuttiin, mutta ihan yhtä vaikeaa se oli kuin koko viime kauden ja sen jälkeen jäin kypsyttelemään ajatusta ilmaisutavan vaihtamisesta rullaan. Nyttemmin päätös onkin jo tehty ja uskon sen olevan Ainolle luonnollisempi ja helpompi tapa ilmaista sitten loppujen lopuksi.

Torstaina 21. päivä käytiin rotikkatreeneissä, jossa oli pieni ihmispako käynyt kun kaikki oli järjestämässä pääsiäisenä ollutta Lahti KV:ta. Tehtiin kuitenkin mainiot seuraamistreenit, ollaan nyt edistytty paljon. Mielestäni Aino tekee tällä hetkellä hyvää, varmaa jälkeä oikealla vireellä ja melko virheettömästi. Muutama luoksetulotreenikin tehtiin hyvinkin onnistuneesti :)

Päivän parasta antia oli kuitenkin paikallaanolotreeni! Päätin uhmata kohtaloa ja jätin Ainon paikkamakuusen siksi aikaa kun meille tuntematon koirakko (tai minä kyllä siis tunsin ohjaajan) teki vieressä treeninsä. Etäisyyttä Ainoon minulla oli about 15m eli noin puolet siitä, mitä todellisessa kisatilanteessa. Lisäksi en ollut täysin selkä Ainoon päin vaan vähän vinosti, jotta olisin pystynyt pysäyttämään, jos se olisi keksinyt lähteä liikkeelle. Aikku pysyi kuitenkin hienosti n. 5-10minuutin paikallaanolon, josta palkkasin tietysti ruhtinaallisesti!

Lauantaina 23.4. oltiin sitten osallistumassa Lahti KV näyttelyyn. Aino esiintyi mielestäni kauniisti, luulen liikkeissä olleen hieman holtittomuutta liiallisen vauhdin takia. Lopputuloksena oli H seuraavalla arvostelulla:
Female with good depth of brisket. Level topline. Very good angulation in rear, requires more in front. Would like to see more bone. Good broad skull. Excellent eye shape and color. Good bite. Good rear movement. Toes out when standing, turns front feet out when moving.


Maanantaina käytiin sitten vielä hakutreeneissä, tehtiin ensimmäistä kertaa rullailmaisutreeniä. Treenit meni ihan penkin alle osittain sen takia, että mä olin kipeä ja osittain sen takia, että Aino oli niin väsynyt viikonlopun jäljiltä ettei treeneihin ois kannattanut edes lähteä eli ei niistä sen enempää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti